Majiri
Majiri on tiettävästi Palian yleisin rotu, ja suurin osa Pelaajan kohtaamista asukkaista onkin majireita.
Biologia
Majirit ovat fyysisesti melko samanlaisia kuin ihmiset. Majirit erottaa heidän suipoista korvistaan ja violetista ihonväristään. Heidän ihonvärinsä voi olla mitä vain sinisen ja vaaleanpunaiseen taittavan violetin väliltä.
Historia
Jonkin aikaa sitten majirien ja grimalkinien välillä käytiin kauppasotaa, jonka majirien sanotaan "periaatteessa hävinneen".[1]
Kulttuuri
“ | Jokaisen nuoren majirin tulee aina miettiä ensin: "kuinka voin palvella?" Yhteisö, perhe, polku: kaikki nämä tulee laittaa etusijalle, sillä vain kohteliaassa ja epäitsekkäässä yhteiskunnassa voi löytää oman paikkansa. | ” |
– -Majirin käsikirja kohteliaaseen yhteiskuntaan[2] |
Polku
Aikuistuessaan majirilapset valitsevat Polkunsa eli sen, mitä he haluavat tehdä koko loppuelämänsä. Majireita, jotka poikkeavat Polultaan (kuten Reth, joka luopui Polustaan puuseppänä), ei katsota hyvällä, ja joskus heidät jopa karkotetaan yhteisöstään.
Merkittäviä poikkeuksia:
Ashura valitsi sotilaan Polun, mutta eläköityi loukkaannuttuaan ja avasi Ormuun sarven majatalon. Hänen mukaansa Polultaan vastaavissa tilanteissa poikenneihin sotilaisiin suhtaudutaan yleensä myötätuntoisesti.
Sifuu jätti Polkunsa ryhtyäkseen sepäksi Kilimanlaaksossa menetettyään vaimonsa. Muut asukkaat eivät kommentoi asiaa.
Monet nuorista majiriaikuisista ovat valinneet Polkunsa äskettäin tai ovat valitsemassa sitä parhaillaan. Osa heistä on tyytyväisiä Polkuunsa ja kukoistaa sen parissa, kun taas osalle Polun valitseminen on vaikeaa ja stressaavaa; jotkut heistä voivat myös kokea painostusta tietyn Polun valitsemiseen vasten tahtoaan.
Uskonto
Majirit vaikuttavat olevan hyvin hengellistä kansaa. Heidän tärkein palvonnan kohde on Lohikäärme, heidän luojansa. Lohikäärme on sininen, käärmemäinen ja viiksekäs olento, joka muistuttaa kiinalaista "long"-lohikäärmettä ja on yleensä kuvattu kippuraisella vartalolla ja koholla olevalla päällä. Lohikäärmettä palvotaan alttareilla kynttilöin ja suitsukkein. Esimerkiksi Kilimanlaakson pohjoisosassa on ylväs ja huoliteltu Lohikäärmealttari, jossa majirit käyvät usein palvomassa jumalaansa. Lisäksi on olemassa pienempiä alttareita useissa eri paikoissa, esimerkiksi majirien omissa kodeissa. Majirien harjoittama palvonta ei rajoitu siis vain yhteen sijaintiin.
Satoja vuosia sitten Lohikäärmeellä oli suora puheyhteys majireihin, mutta ajan mittaan hänen läsnäolonsa hiipui ja lopulta yhteys katosi. Hiljaisuuden myötä majirit muodostivat uusia perinteitä, kuten "toivekirjeet". Majirit kirjoittavat toiveensa kirjeeseen ja jättävät sen alttarille, ja kirjeen löytäjä pyrkii toteuttamaan toiveen.[3]
Tämän lisäksi majireiden hengellisyys vaikuttaa liittyvän tiettyihin luonnonelementteihin, kuten kuuhun ("Lunaan") ja tähtiin. Majirit tietävät myös toisen jumalan, Feeniksen, joka vaikuttaa liittyvän ihmisiin.
Majirien henkiset johtajat ovat pappeja. Chayne on Kilimanlaakson pappi. Hän on ystävällinen vanhempi mies, joka mielellään kertoo omasta uskonnostaan, mutta pyrkii myös ymmärtämään muidenkin näkökulmia. Tämä luultavasti vastaa Lohikäärmeen oppeja.
Rakkaus
Majirien perinteisiä rakkauteen liittyviä rituaaleja pidetään vanhanaikaisina, mutta jotkut majirit noudattavat niitä edelleen. Perinteisten rituaalien mukaan parin tulee aloittaa seurustelusuhde osoittamalla arvonsa toisilleen lahjojen ja palveluiden kautta. Tässä vaiheessa heidän on sopimatonta tavata toisiaan öisin. Kun seurustelun aloittanut osapuoli on valmis viemään suhteen seuraavalle tasolle, hänen täytyy antaa kumppanilleen lahjaksi keskiyönlilja. Kun lahja on hyväksytty, pari voi viettää aikaa kahdenkesken.[4]
Kun majiri on valmis sitoutumaan toiseen henkilöön vakavasti, hän osoittaa sen valmistamalla kumppanilleen pinssin. Pinssi pitää sisällään elementtejä, jotka edustavat parin kumpaakin osapuolta. Tällä hetkellä Pelaaja voi pukea päälleen kaksi pinssiä.
Polyamoria ja samaa sukupuolta olevien suhteet ovat yleisiä ja hyväksyttyjä majirien keskuudessa.
Kuolema
Ei tiedetä, onko tämä perinne kaikkien majirien yhteinen, mutta Kilimanlaakson asukkailla on tapana haudata kuolleensa vuoren huipulla olevalle lähteelle.[5] Suuri vaivannäkö osoittaa majirien omistautuneisuuden kuolleidensa kunnioittamiselle.
Kuolleiden majirien kunniaksi rakennetaan myös alttareita, joko puusta tai kivestä. Paikat, kuten Remembrance Garden, johon on rakennettu useampi alttari, ovat vaihtoehtoisia paikkoja kuolleiden suremiselle. Niihin voi jättää suitsukkeita, kukkia tai kynttilöitä.
- ↑ Kenyattan dialogi
- ↑
Manners, Manners
- ↑
Wish Upon a Scroll
- ↑
Proper Courtship
- ↑ Ashuran dialogi Muistotarhassa